Hiihtokoulun ryhmät

Kausi 2023-24

Ryhmät on jaettu lasten taitotason mukaan seuraavasti: Vihreä, Sininen, Punainen ja Race. Sen lisäksi tarjoamme Freestyle- ja Snowboard-ryhmiä. Opettaja sopeuttaa opetuksen ryhmän taitotason mukaan ja ehdottaa tarvittaessa vaihdosta sopivaan ryhmään kauden alussa.

Vihreä

Täältä kaikki alkaa. Vihreässä ryhmässä ei vaadita aikaisempaa laskukokemusta. Lapsen pitää kuitenkin olla vähintään neljän vuoden ikäinen. Vihreä ryhmä aloittaa naruhissistä lastenrinteessä.

Sininen

Sininen ryhmä on niille, jotka jo osaavat tehdä auraavia käännöksiä ja pärjäävät nappihississä – ainakin opettajan pienellä avustuksella. Opetuksen tavoitteena on tehdä käännöksistä entistä varmempia. Tähän päästään monipuolisten ja leikkimielisten harjoitteiden kautta. Lapset ovat tyypillisesti 5-7 vuoden ikäisiä, mutta taitotaso on määräävämpi kuin ikä.

Punainen

Punainen ryhmä on niille, jotka jo ovat kokeneita laskijoita. Ryhmässä harjoitellaan vauhdikasta laskua yhdensuuntaisin suksin. Lapset ovat tyypillisesti 7-10-vuotiaita. Kun punaisessa ryhmässä pärjää hyvin, on valmis siirtymään totisemman harjoitellun pariin, joko Race-ryhmiin tai varsinaisiin juniorivalmennusryhmiin tai Kidz Freestyleiin.

Race

Race-ryhmissä panostetaan monipuoliseen laskutekniikan kehittämiseen, mm. carvingharjoitteiden, hyppyjen ja ratalaskun kautta. Oppilaat ovat tyypillisesti 8-12 vuoden ikäisiä ja jo kokeneita laskijoita. Race-ryhmät toimivat läheisessä yhteistyössä juniorivalmennusryhmien kanssa.

Freestyle

Freestyle -ryhmissä harjoitellaan tyylikästä ja rentoa laskutyyliä molemmin päin. Tämän lisäksi harjoitellaan tietysti monipuolisia hyppyjä ja reilejä sekä kumparelaskua. Twintip-sukset ja selkäpanssari ovat pakollisia.

Snowboard

Snowboard-ryhmässä opit lumilautailun alkeet.

Kurssit toteutuvat, kun ilmoittautuneita on vähintään 3. Ryhmissä on myös maksimimäärä oppilaita. Olemme yhteydessä jos kurssiin ei saada tarpeeksi osallistujia. Ja otathan yhteyttä mikäli et mahtunut haluamallesi kurssille tai sinulla on muuta kysyttävää: alexandra@fk-37.fi.

Sidan uppdaterad 13.11.2023